Yrityslainojen korko puhuttaa tänä päivänä monia yrittäjiä. Suomen markkinoille on rantautunut lukuisia yrityslainojen myöntäjiä ja valtaosan liiketoimintaan kuuluu myös yksityishenkilöiden ”pikavippi-business”. Ennen kuin yrityslainaa edes harkitsee ottavansa, on hyvä ymmärtää se miten markkinointipuheissa yrityslainojen korkotasoa käsitellään. Monet piilottavat yrityslainoissa korkotason päiväkorkoon tai kuukausikorkoon ja jättävät mainitsematta todellisen vuosikoron, joka on tärkein määre lainan ottajalle. Todelliseen vuosikorkoon lasketaan peruskoron lisäksi myös lainan ”perustamiskulut” sekä ”laskutus- tai tilinhoitomaksut”, jotka molemmat kategorisoidaan nk. piilokuluihin. Nämä piilokulut ovat usein kohtuuttoman suuret ja pahimmillaan aiheuttavat kestämättömän tilanteen lainan takaisinmaksusuunnitelmaan.

Mihin yrityslainaa tarvitaan?

Lainanottoa harkitessa on tärkeä miettiä miksi tai mihin sitä tarvitsee. Onko yhtiön tilanne se, että se ei selviä päivittäisistä tai kuukausittaisista maksuvelvoitteista? Ovatko yrityksen laskut myöhässä ja niiden hoitamiseen tarvitaan tilapäistä rahoitusta, vai onko kenties verottajalle tai eläkeyhtiölle jäänyt maksuja suorittamatta?

On hyvä muistaa, että niin verottaja kuin monet yhteistyökumppanitkin pystyvät ja monesti jopa haluavatkin sopia maksusuunnitelmasta suoraan yrittäjän kanssa, mikäli velallinen itse on aktiivinen ja ottaa yhteyttä asian sopimiseksi. Verottajan kanssa voi sopia maksusuunnitelmasta nykypäivänä jopa omavero.fi palvelun kautta. Myös eläkeyhtiöiden kanssa maksusuunnitelman teko yleensä onnistuu, sillä se palvelee kaikkia osapuolia ja mahdollistaa yritystoiminnan jatkumisen.

Laske siis tarkkaan yrityksen tämän hetkiset menot ja tulot, ja analysoi tulevien kuukausien liikevaihto-oletus –  älä turvaudu yrityslainaan, jos osiin pilkottu maksusuunnitelma pelastaa yrityksesi tilanteen!

Henkilökohtainen takaus – Yrittäjän vaara!

Yrityslainoissa piilee myös se vaara, että lähes aina joudut antamaan omavelkaisen takauksen (ns. henkilötakaus) tai pahimmassa tapauksessa laittamaan omaisuuttasi pantiksi saadaksesi erittäin kalliin yrityslainan. Mikäli lainan todelliset kulut eivät ole velalliselle selkeät, saattaa itsensä ajaa tilanteeseen josta ei olekaan ulospääsyä.

Liiketoiminnallisesti yrityslainan idea on toimia lyhytaikaisena lainana, jolloin lainanottaja maksaa korkoja ja muita lainaan liitettyjä kuluja lainanantajalle kuukausittain, pääoman pysyessä vakiona. Lainan pääoma ei siis lyhene, kuten kuluttajalainoissa. Tässä riskinä on se että mikäli yrityksen liiketoiminta  ja tuottotaso ei kasva, ei pääoman poismaksua varten saada säästettyä puskurirahastoa ja lainanottaja joutuu puun ja kuoren väliin. Yrityksen liiketoiminnan kasvuodotukset pitääkin olla vankalla pohjalla, mikäli yrityslainaa aikoo edes harkita.

Mikäli yrityksesi tilanne on taloudellisesti erittäin haastava voi yrityssaneerauksella saada siihen apua. Yrityssaneeraukseen voit hakea kauttamme täältä.